PJ:n Palsta – Puheenjohtaja Niko Paulanne ihmettelee: onko siitä jo 10 vuotta?

winkkulogo11Leskeys on erikoinen, mielenkiintoinen ja erittäin henkilökohtainen asia. Jäin leskeksi 2005. Ensimmäiset pari vuotta minusta tuntui, että vaimoni Minnan kuolemasta ei ole kuin muutama viikko. Siitä meni pari vuotta niin, että tuntui, että vastahan minä leskeydyin. Vaikka aikaa oli jo kulunut yli tuhat päivää. Ja nyt ihmettelen, että onko siitä jo 10 vuotta?

Hieman samanlainen ajankaari minulla on ollut myös Suomen nuoret lesket ry:n kanssa. Ihmettelen, että joko siitä on kohta kuusi vuotta? Vastahan saimme perustettua yhdistyksemme ja toimintaa kehitetään koko ajan. Mutta kyllä, oma kaksivuotinen puheenjohtajakautenikin on tulossa arvioitavaksi jäsenkokouksessamme 16.5.2015 WinkkuWoimaa -tapahtuman yhteydessä. WinkkuWoimaan muuten voit vielä ilmottautua mukaan, toivotan lämpimästi tervetuloa mukavaan seuraan! (http://www.nuoretlesket.fi/2015/05/valtakunnallinen-nuorten-leskien-winkkuwoimaa-tapaaminen/)

Viimeiset kaksi vuotta Suomen nuoret lesket ry:ssä on ollut mielestäni aivan huikea, siitä kiitos kuuluu teille kaikille yhdistyksemme vapaaehtoisille, työntekijöille, hallituksessa työskennelleille, kaikille tukijoillemme kuten RAY:lle. Hymyssä suin totean, että pitkäaikainen unelmani ja toiveeni Suomen nuoret lesket ry:ssä on toteutunut. Näkemykseni yhdistyksen syntyaikoja ennen yli kuuden vuoden takaa on tullut toteen: yhdistyksemme toiminta on vakiintunut, saavuttanut hienosti jäsenistömme ja pystymme luomaan paljon mielenkiintoista toimintaa leskille omilla resursseillamme sekä enenevässä määrin myös yhteistyökumppaniemme kanssa. Lisäksi yllätyksenä voi tulla aivan “puskista” fantastista, aivan ilmaista toimintaa leskille muiden järjestämänä, kuten Kotilieden Kummikerhon tarjoamat lepolomat Kartanokylpylä Kaisankodissa Espoossa! (http://www.nuoretlesket.fi/2015/04/lepolomia-leskille-espoossa/) Valtakunnallinen vaikutustoimintamme on viety aivan eri sfääreille kuin villeimmissä unelmissani olisin voinut kuvitella. Meillä on upea vaikuttamisverkosto Monimuotoiset perheet (http://www.monimuotoisetperheet.fi/), jonka kautta voimme kertoa päättäjillä meille tärkeistä asioista.

Kaiken tämä valtavan työmäärämme tunnisti sekä tunnusti myös pääasiallinen rahoittajamme RAY tänä vuonna. Saimme vihdoin avustuksemme sellaiselle tasolle, että voimme pitää toimistollamme kolmea upeaa työntekijää Sirpaa, Miiaa ja Saria lähes täyspäiväisesti. Kolme työntekijää on nykyiselle toiminnan tasollemme välttämättömyys, sillä kolme työntekijää sinkoilee eripuolelle Suomea melkoisesti helpommin kuin vain kaksi. Sinkoilemista riittääkin, vastahan hetki sitten oli järjestettävänä Suru-konferenssi, ja nyt sujuvasti toimisto järjestelee WinkkuWoimaa-tapahtumaa. Ja kaiken matkustelun keskellä siellä toimistollakin jonkun pitäisi vastata kiperiin leskien kysymyksiin vaikkapa maistraattien toiminnasta.

Haluaisin tässä hieman myös kertoa, millaista on työskennellä Suomen nuoret lesket ry:n hallituksessa. Työskentely on toisenlaista kuin esimerkiksi vertaisryhmien vetäminen. Hallituksen jäsenen tärkein tehtävä on osallistua yhteisiin kokouksiin ja tutusta etukäteen käsillä oleviin asioihin. Asiat ovat usein pitkälle tulevaisuuteen kurkistavia, usein puhutaan tulevien vuosien järjestettävistä tapahtumista. Tällaisessa tulevaisuuden tutkimisessa mukavinta on se, että jokainen hallituksen jäsen voi miettiä ja ehdottaa omia ideoitaan asioiden hoitoon.

Kokouksia on omasta mielestäni sopivasti, noin viisi kertaa vuodessa. Kokouksista kaksi vuodessa on kasvokkain kokouksia, joissa koko hallitus tapaa etukäteen sovitussa paikassa. Yhdistyksemme maksaa matkakulut kokouksiin. Hallituksen kokoukset ovat etukäteen sovittuina aikoina ja monesti kokoukseen ei tarvitse matkustaa, vaan voit osallistua niihin vaikka kotikoneelta! Näin siksi, että pidämme säännöllisesti videokokouksia, jotka ovat todella käteviä tällä “Skype”-aikakaudella.

Kiinnostuitko hallituksen jäsenyydestä? Voit kysyä lisää hallitustyöskentelystä minulta Niko Paulanteelta (niko.paulanne(at)nuoretlesket.fi), tai jutellaan hallitustyöskentelystä vaikka puhelimitse.

– Niko Paulanne, Suomen nuoret lesket ry:n hallituksen puheenjohtaja 2013-2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *