Uusia tutkimuksia julkaistu!

Alla pari viime aikoina julkaistua tutkimusta. Tutkimuksiin etsittiin osallistujia meidän kauttamme, joten jäsenistömme ääni on näissä kuultavissa. Mielenkiintoista asiaa molemmissa, käykäähän lukaisemassa!

Leskien saama tuki puolison kuoleman jälkeen

henkilö pitää käsiensä välissä toisen henkilön kättä

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla leskien tukiverkostoja sekä heidän saamaansa myönteistä ja kielteistä tukea puolison kuoleman jälkeen. Tavoitteena oli tuottaa tietoa leskien saamasta tuesta puolison kuoleman jälkeen, jotta leskille voitaisiin antaa heidän tarvitsemaansa tukea. 

Vertaistuesta saatu tuki osoittautui olevan ainut tuen lähde, joka esiintyi vain myönteisen tuen tukiverkostossa. Vertaistuesta saatu tuki on siis varmimmin myönteistä tukea.

Leskien saaman myönteisen ja kielteisen tuen antajat ovat tulosten mukaan pääsääntöisesti samoja tahoja. Myönteistä tukea saatiin eniten omalta perheeltä ja sukulaisilta, kun taas kielteistä tukea saatiin eniten kuolleen puolison perheeltä ja sukulaisilta. Vertaistuesta saatu tuki osoittautui olevan ainut tuen lähde, joka esiintyi vain myönteisen tuen tukiverkostossa. Vertaistuesta saatu tuki on siis varmimmin myönteistä tukea. Leskien saama myönteinen tuki tässä tutkimuksessa vahvistaa pääsääntöisesti aiempaa tutkimustietoa aiheesta. Positiiviseksi tarkoitettu tuki voidaan kuitenkin herkästi kokea kielteisenä tukena. Vaikka vertaistuki sekä tunteiden ja kokemusten läpikäynti koetaan myönteisenä tukena puolison kuoleman jälkeen, ei lesken voimavarat välttämättä riitä tukemaan muita heidän surussaan.

Tutkimuksen pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä:
https://tampub.uta.fi/handle/10024/105409


Jälleenkohtaamisia: Vainajakokemukset sekä niiden koetut vaikutukset käsityksiin elämästä ja kuolemasta

ihminen pitää käsissään kynttilää

Tämän väitöskirjatutkimuksen tarkoitus on kartoittaa ja kuvata sitä, mitä nykyajan suomalaiset 2010-luvulla kertovat kirjallisesti omista vainajakokemuksista ja miten he tulkitsevat kokemustensa vaikutuksia käsityksiinsä elämästä ja kuolemasta.


Kokijat myös kertovat, että vainajakokemukset ovat vaikuttaneet huomattavasti heidän käsityksiinsä elämästä ja kuolemasta.


Tutkimuksen mukaan vainajakokemukset ovat kokijoiden uskonnosta, koulutuksesta ja iästä riippumattomia ja ne koetaan luonnollisina ja valtaosin myönteisinä. Kokijat myös kertovat, että vainajakokemukset ovat vaikuttaneet huomattavasti heidän käsityksiinsä elämästä ja kuolemasta. Kokijoiden käsitykset vainajan osallistumisesta elävän elämään sekä elämän jatkumisesta ja vainajan olemassaolosta kuolemanjälkeisyydessä muuttuivat vainajakokemusten johdosta. Lisäksi kokemukset vähensivät tai poistivat kokijoiden kuolemanpelkoa sekä muuttivat myös heidän uskomuksiaan ja elämän valintojaan.

Tutkimuksen pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/299976

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *