Suomen nuoret lesket ry 10v. -blogisarja: Suomen nuoret lesket ry:n alkutaival

Suomen nuoret lesket ry:n 10v. -juhlavuoden kunniaksi julkaisemme nyt kuukausittain ilmestyvän blogisarjan. Blogisarjassa esitellään yhdistystä, sen toimintaa ja siinä mukana olevia ihmisiä aina alkutaipaleelta nykypäivään. Edellisessä blogikirjoituksessa Sari Rappi-Lindholm kertoi kuinka leskitoiminta sai alkunsa. Nyt vuoron saavat alkutaipaleelta asti mukana olleet, nykyiset hallituslaiset, Niko, Minna ja Erkki. He avaavat tarkemmin yhdistyksen alun vaiheita ja sitä, kuinka nykyinen valtakunnallinen Suomen nuoret lesket ry oikein syntyi.

Suomen nuoret lesket ry:n alkutaival

TEKSTI JA KUVA: Niko Paulanne, Minna Haapala, Erkki Kirjavainen

”Suomen nuoret lesket” lähti alun alkaen tarpeesta saada lesket löytämään vertaistuen helpommin. Ensimmäisenä ei ollut mielessä valtakunnallinen yhdistys vaan verkkonäkyvyys. Myöhemmin Jyvässeudun nuorten leskien hankkeiden myötä valtakunnallinen toiminta nähtiin mahdollisuutena ja siitä se sitten lähti.

Kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta käsittelemme Suomen nuoret lesket ry:n alkutaivalta lyhyesti eri vuosien kautta. Toivottavasti nämä lyhyetkin läpileikkaukset antavat mielikuvaa siitä, että miten paljon olemme oikeasti pienessä ajassa saaneet aikaan.

2000-luvun alku

1999 perustetun Jyvässeudun nuoret lesket toiminta alkaa vakiintua ja levitä muihin kaupunkeihin. 2000-luvun alussa leskien vertaisryhmiä oli jo käynnistetty muun muassa Helsinkiin, Tampereelle, Joensuuhun, Seinäjoelle, Lappeenrantaan ja Ouluun. Paikallisyhdistyksiä perustettiin pääkaupunkiseudulle ja Keski-Karjalaan.

2004

Jyvässeudun nuoret lesket haki 2004 Ray:lta projektiavustusta leskitoiminnan kehittämisprojektille. Kaksi vuotta myöhemmin haettiin avusta vielä toiselle projektille, joka keskittyi leskiperheiden tukemiseen.

2005

Leskiperhetyön luominen ja toteuttaminen-projekti alkoi 1.2.2005 ja oli käynnissä 31.3.2009 asti.

Nuoret lesket – Winkut juttelevat Microsoftin foorumi-alustalla (http://groups.msn.com/winkut). Kirjoituksia on useita tuhansia foorumilla.

2006

Leskityötä tehdään innokkaasti ja hankkeet etenevät.

2007

Arjen leskiperhetyö lapsille – projekti toimi 1.4.2007 alkaen. Hanke jatkuu 31.3.2010 asti.

Microsoft ilmoitti lopettavansa foorumi-alustansa (http://groups.msn.com/winkut), jossa winkut keskustelevat. On vaarana, että ei ole kohta enää paikkaa missä jakaa viestejä toisten leskien kesken. Niko Paulanne päättää tehdä asialle jotain ja näin nuoretlesket.fi -sivusto sai alkunsa alkukesästä 2007.

Microsoftin winkut-foorumilla mainostetaan uutta paikkaa keskustelulle:
” Moi!

http://www.nuoretlesket.fi/index.php

Valvottuja öitä ”liian monta” (koirakin vaihtanut mun unirytmiin…), kahvia ja pullaa on mennyt ”liikaa”, päänraapimisia useaan otteeseen sekä muuta mukavaa. Mutta, mutta… se alkaa olla valmis. 🙂 Tai no, ei ehkä vielä täysin… 🙂

Ja asiaan eli hiukan kurkistuksia ja härnäystä ominaisuuksista:

  • artikkelien ja ”uutisten” julkaisu helpohkoa
  • monikielinen käyttöliittymä sekä julkaistujen tekstien kääntäminen eri kielille onnistuu helpohkosti
  • foorumi toimintavalmis ja jopa kohtuu käytettävä
  • CHAT!!!! 🙂 taas saadaan yöt kulumaan mukavasti höpötellen 🙂
  • kuva galleria eli voipi latailla kuvia muiden katsottajaksi
  • kaikkea muutakin, ei voi muistaa

Nyt siis voisinkin pyytää ainakin ryhmien vetäjiä käymään rekistöröitymässä osoitteessa:
http://www.nuoretlesket.fi/index.php?option=com_comprofiler&task=registers

Näin päästään tekemään vielä viilauksia, jotta voidaan kutsua kaikki Winkut mukaan ja voin julkaista sivuston maailmalle avoimeksi.

Terveisin,
Niko”

Suomen Nuoret Lesket Verkkoyhteisö syksyllä 2007

2008

Leskihankkeet pörräsivät kovalla pöhinällä Jyväskylässä ja samalla toimintaa tuettiin ympäri Suomea.

Valtakunnallista toimintaa alettiin suunnitella tosissaan Jyväskylässä. Mukaan suunnitteluun pyydettiin lesket ympäri Suomen. Lauantaina 8.3.2008 Tampereella pidetiin valtakunnallisen keskuskusjärjestön perustamisen suunnitelutapaaminen. Tätä tapaamista varten Niko Paulanne ja Anne Backman kävivät usein keskusteluja, että miten keskusjärjestö voitaisiin tehdä ja mitä valtakunnallisella järjestöllä saataisiin aikaan.

Tampeen tapaamisen 8.3.2008 ohjelmarunko:
10:30 ”Aamukahvit” ja tutustuminen Osviitan toimintaan
11:00 Suunnittelusessio 1 (Kuka, milloin, miten ja missä. Mikä on
keskusjärjestö?)
mm esiintulleita kysymyksiä:

  • keskusjärjestön kattavuus, nuoret lesket, kaikki lesket, leskiperheet?
  • miten ryhmät ja yhdistykset voisi liittää toisiinsa
  • yhteistyökumppanit: Suomen mielenterveysseura, Suomen Punainen
    Risti, Eläkeliitto, Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liitto,
    Mannerheimin lastensuojeluliitto

12:30 Lounas, varattu kevyttä syömistä paikanpäälle
13:30 Suunnittelusessio 2 (Keskusjärjestön säännöt)
14:30 Kahvihetki
15:00 META
n. 16:00 – 17:00 Siirtyminen Tampereen sykkeeseen ja tutustuminen
Vuoden nuori taiteilija – Samuli Heimosen -näyttelyyn

Tapaamisessa piti hyväksyä keskusjärjestön säännöt, mutta päätimme alkaa siirtää “kaupunkiyhdistyksien” byrokratiaa yhdelle valtakunnalliselle yhdistykselle. Näin pelkkä järjestöjen keskusjärjestö muuttui järjestöjen ja yksilöiden järjestöksi. Tapaamisessa päätettiin myös antaa keskusjärjestön synnylle sen verran aikaa, että muut leskiyhdistykset voisivat miettiä, että sulautuvatko he valtakunnalliseen yhdistykseen vai jatkavatko omina yhdistyksinään.

2009

Anne Backman esittelee perustamiskokouksessa Suomen nuoret lesket ry:n toimintasuunnitelmaa.

Kello 11.30 alkaen sunnuntaina 20.8.2009 Jyväskylässä pidettiin Suomen nuoret lesket ry:n perustamiskokous. Kokoukseen osallistui winkkuja ympäri Suomea. Ennen perustamiskokousta vietettiin viihteellinen lauantai. Ohessa viikonlopun ohjelmaa:

UNELMAT TOTEUTUU JA WINKUISSA ON WOIMAA!
SUOMEN NUORET LESKET RY:N PERUSTAMISKOKOUS
Jyväskylässä 19.-20.9.2009.

OHJELMA:
LA 19.9. klo 14.00 alkaen majoittuminen
klo 15.30 Kokoontuminen Hotelli Jyväshovin aulaan josta siirrymme yhdessä satamaan m/s Hiljalle.
klo 16-19 sisävesiristeily ja päivällinen m/s Hilja, jonka jälkeen vapaata ohjelmaa.

SU 20.9.
klo 11.30 perustamiskokous Makumaassa os. Kauppakatu 19 C, Jyväskylässä kirkkopuistoa vastapäätä.
klo 15.00 Lounas
Hyvää kotimatkaa

Loppusanat

Jokaiseen vuoteen mahtuu kymmeniä vertaisryhmien vertaistukitapaamisia, vapaamuotoisia ravintolatapaamisia, jutteluja muuten vaan muiden leskien kanssa kotioloissa sekä tuhansia rivejä tekstichattäystä eri medioissa. Tehty on paljon ja lisää tehdään – vierivä kivi ei sammaloidu!

Seuraava blogi-teksti julkaistaan 15.3. ja sen aiheena on yhdistyksen toiminnan kehittyminen ja laajentuminen perustamisen jälkeen.

Aikaisemmin ilmestyneet 10v. -juhlavuoden blogit:

Leskitoiminnan alku

Yksi vastaus

  1. Oi miten nostalginen olikaan winkut-sivu ja 2000-l alku! Nikon muistan sivuilta. Vantaalla oli myös aktiivista toimintaa n 2004 lähtien, jolloin itse tulin kuvioihin sattuneesta syystä,samasta kuin muutkin. Onkohan niitä keskusteluja enää missään muodossa? Kyllä oli tärkeää se toiminnan aloitus. Silloin Eläkeliitolla oli vielä Yhtäkkiä yksin-kuntoutus nuorille leskille ikäryhmittäin/elämäntilanteittain, taisin itse olla v 2006. Mutta nythän on niin paljon kaikkea toimintaa. On lakineuyvontaa ym, aikanaan toisiltamme pyydettiin neuvoa vuositiliin -missä lienee meidänkin vanhat paperit…(muistan mm temppupyörän jonka hankkimiseen piti hankkia lupa).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *