Vertaistukipuhelin on yksi yhdistyksen vertaistukimuoto. Sen tarkoituksena on tarjota leskille mahdollisuus keskustella rauhassa puhelimessa erilaisista leskeyteen ja omaan tai lapsen suruun liittyvistä asioista. Puhelun aiheena voi olla myös leskeyteen liittyvien käytännön asioiden hoitaminen, esimerkiksi lapsen edunvalvonta-asiat.
Vertaistukipuhelin toimii ajanvarauksella siten, että tekstiviestillä ehdotetaan toivottua soittoaikaa yhdistyksen järjestösihteerin puhelinnumeroon noin viikkoa ennen puhelua. (Kannattaa ehdottaa myös toista vaihtoehtoista soittoaikaa.) Soittoaika vahvistetaan tekstiviestillä ja Suomen nuoret lesket ry:n työntekijä soittaa puhelun sovittuna aikana.
Soittoaikaa voi toivoa maanantaista torstaihin klo 8-18 välillä ja aikaa puhelulle on varattu noin tunti. Ehdotus soittoajasta lähetetään numeroon: 044 7513179.

