Kirjallisuutta

Alla oleviin listoihin on koottu lasten -ja nuortenkirjoja  sekä teoriakirjoja, joissa käsitellään kuolemaa, surua ja tunteita. Lasten  ja nuorten kirjallisuudesta on koottu erityisesti niitä kirjoja, joissa käsitellään vanhemman menetystä. Kirjoista voi olla apua aikuiselle surevan lapsen ja nuoren tukemisessa sekä lapselle  ja nuorelle itselleen oman  surun käsittelyssä. Kirjojen alla olevista selostuksista osa on kirjaston sivuilta ja osa itsekirjoitettuja.

Kaikkiin kirjoihin emme ole itse tutustuneet  ja muutenkin lastenkirjat kannattaa lukea aina itse ensin ennen kuin ne lukee lapselle.

Lastenkirjoja

Nuortenkirjoja

Teoriakirjallisuutta