| Lasten kirjoja surusta ja kuolemasta |
|
|
|
| Skrivet av Anne Backman | ||||
| 2010-02-24 | ||||
Sida 1 av 2 Listaan on koottu kirjoja joista voi olla apua lapsen surun käsittelyyn. Osa selostuksiat on kirjaston sivuilta ja osa itsekirjoitettuja. Kaikkia kirjoja ei olla itse luettu ja muutenkin lasten kirjat kannattaa lukea aina itse ensin ennenkuin lukee lapselle. JOEN LAULUBaric, Kuvittanut Vasso Psaraki, 1999 Lasten keskus VANHA ELEFANTTIBourguignon, Lawrence, LK 2005 Pikku hiiri ja Vanha elefantti ovat ystävykset, joista on paljon iloa ja apua toisilleen. Vanhan elefantin kyydissä Pikku hiiri pääsee pitkille retkille ja seikkailuihin. Kotipuun alla ne kertovat toisilleen hauskoja juttuja. Vanha elefantti on kuitenkin jo hyvin väsynyt eikä se enää näekään kunnolla. Vanha elefantti alkaa kaivata vain lepoa ja rauhaa, pois viidakon iloisesta elämästä. Vähitellen Pikku hiiri ymmärtää, että myös luopuminen kuuluu elämään. Eläinystävien kautta kirja kertoo kauniisti ja lasta koskettavalla tavalla kuoleman lähestymisestä ja surun kohtaamisesta.
PIDÄ ISÄÄ KÄDESTÄ, Kaksivuotias kriisiterapiassaCleve, suomentanut: Menna, Helsinki WSOY 2005
ELLI ENKELI JA KEIJUJEN MAADieckmann, Maija-Liisa, 1989 Gummerus
AINA JA IKUISESTIDurant, Alan & Gliori, DebiMäkelä 2004 Kun kettu kuolee, hänen ystävistään tuntuu, etteivät he toivu ikinä surusta. Myöhemmin he kuitenkin tajuavat, että Kettu elää heidän sydämissään ja muistoissaan…. aina ja ikuisesti.
MARIANNE MUISTELEE MUMMIAEgger, Bettina, Mä 1987 Kauniit muistot lievittävät Mariannen surua realistisessa kuvakirjassa.
SURUSAAPPAATFranzon Päivi & Airola Sari, Lasten Keskus 2006 Eemillä on maailman paras keinu- ja kalakaveri, hänen mummonsa. Toisin kuin muilla aikuisilla, mummolla riittää aikaa hitaisiinkin leikkeihin. Kun mummo sairastuu, yhteiset leikit vaihtuvat sairaalavierailuihin. Sitten mummo kuolee, ja Eemin kodin valtaa varovainen hiljaisuus perheenjäsenten koettaessa peittää surunsa toisiltaan. Sydämessä painava surumöykky saa pojan askeleen yhä raskaammaksi. Eemi kuitenkin oppii itse ja opettaa äidille ja isällekin, että vaikeat asiat ovat helpompi hyväksyä, kun niistä uskaltaa puhua. Vaikka sanoja surun ilmaisemiseen on aluksi vaikea löytää, voi yhdessä turvallisen aikuisen kanssa itketyillä kyynelillä olla puhdistava vaikutus.
LAHJA KATILLEGarvey, Helsinki Media 1999 Katin äiti on kuollut ja kirjassa Katin ystävä Kaapo pohtii miten tukea ja huomioida surevaa ystäväänsä. Kuuluu helppolukuisten kirjojen sarjaan: Kaapon oivalluksia.
PIKKUNALLEN ISOISÄGray, Nigel, Mä 2000 Pikkunalle ja Ukki ovat parhaat kaverukset. Yhdessä he rakentavat majan puutarhaan. Eräänä päivänä vanha Ukki sairastuu eikä enää parane. Lohdullinen tarina korostaa elämän jatkumista uusissa sukupolvissa. Kuvitus tukee tarinan lämmintä ja valoisaa tunnelmaa.
HÖYHENTYYNYTImpey, Mäkelä 1997. Pikku-Saaraa kyllästyttää, kun aikuiset vain puhuvat ja itkevät. Saara tietää, että mummu on kuollut, mutta koko asia tuntuu etäiseltä. Höyhen vajan ikkunalaudalla herättää eloon muiston mummusta, äidistä ja Saarasta höyhentyynyjä täyttämässä, ja silloin itku ja nauru tulevat yhtä aikaa. ATTE JA ANNA. TOIVO KANTAA. Kun meillä on suruIssakainen Tytti & Lindfors Helena, Lasten keskus 2007 Pieni kirjanen käsittelee kuolemaa ja surua kristillisestä näkökulmasta Aten ja Annan Esa-sedän kuoltua. Hautajaisten kulkua ja niihin liittyä asioita käydään läpi tarinan kautta.
TYTTÖ JA NAAKKAPUUJalonen Riitta, T 2004 JUKKA JA JAANA KYSELEVÄT KUOLEMASTAJääskeläinen, Lasten keskus 1981 KERRO MINULLE TAIVAASTA: KUN KUOLEMA KOSKETTAAKaskinen, Anna-Mari, KP 2003 VIETETÄÄNKÖ TAIVAASSA SYNTTÄREITÄ? Pekka-pappi vastaaKaskinen, Pekka, KP 2002 KISSAENKELI MUUTTAA TAIVAASEENKorolainen Tuula, Kuv. Leena Lumme, Tammi 1999 HEI VAAN, MUMMI!Liikkanen Annu, LK 1998 KORKEALLA PÄÄLLÄ PILVIEN PUUTARHA SININENLiukko-Sundström, Otava 1999 HEI SITTEN, UKKI Marlee, Alex KP 1983 SAARAN TAIKAMarttinen Tittamari, WS 1996 PIILO, Kirja lapsille ja nuorille jotka surevatMerrington Bill, suomeksi toimittanut: Savolainen, Tarja, Sompsa Oy 2007 TUHAT JA YKSI KUOLLUTTA LEHTEÄde MONSABERT, Anne-Sophie:. Kuv. Caroline Grégoire. Mäkelä 1999. NALLE PILVENNUKKA KAIPAA YSTÄVÄÄ: kertomus lapselle, joka on kokenut menetyksenMähönen Leea, KP 1995 KAI JA PARIISIMäkelä, Kuv. Kristiina Louhi. Tammi 1993. LEIKITÄÄN HAUTAJAISIANilsson, Ulf, Mä 2006 NÄIN PIENISSÄ KENGISSÄNuotio Eppu, 2003 Tammi PETEN JA PATEN ROHKEUS LÖYTYYTapaa Pete ja Pate – pesukarhuveljekset, jotka lähtevät tutkimusmatkalle ja tutustuvat pelon hyviin ja huonoihin puoliin.
JESSE JÄNIS JA PUNAISET KORVATTämä on kertomus Jesse Jäniksestä, metsän hauskimmasta pupujussista. Jessellä on vaikeuksia vihantunteidensa kanssa, kunnes ystävällinen närhi tulee apuun.
HANNES HIRVI JA ENTÄSJOSSITHannes Hirvi on huolestunut. Häntä vaivaavat entäjossit, jotka estävät Hannesta leikkimästä ystäviensä kanssa Ikimetsässä. OTSO ONNINEN HYMY HUKASSAOtso Onninen on surullinen ja masentunut. Hänen paras ystävänsä Katariina Karhu on muuttanut toiselle puolelle vuorta, hyvä mustikkapaikka on mennyttä ja muutenkin kaikki on kurjaa. Ystävät päättävät yhdessä piristää Otsoa ja pian Otsokin tekee jotain, mitä ei ole tehnyt moneen päivään -hymyilee. Kirjan viimeisellä aukeamalla on pohdintaa, miten voi auttaa lasta selviämään masennuksesta. PERHEKIRJAParr Todd, Pieni karhu 2006 EI HAITTAA JOS ON ERILAINENParr Todd, Pieni karhu 2005 TULEEKO VAARI VIELÄ TAKAISINParvela Timo, 2009 WSOY SURUN LINTU: Lapsi kysyy kuolemasta.Työryhmä Lauha Peltola et al. Tyttöjen Keskus 1988. HEI, AARON TÄÄLLÄPeterson, Hans, 1983. W+G (äidin kuolema)
PIKKURUU MUSTANMUSTAPuskala Sirpa, WS 1999
JOSPA UKKI NUKKUUKIN?Ranssi-Matikainen, Hanna, Suomen hautaustoimistojen liitto, 2002 PUUKENKÄKESÄSalo Outi, WS 1988 LINNEA JA ÄITIENKELISundström & Bondestam, Tammi 2003 MAAHISEN VIIMEINEN MATKASurojegin, Pirkko-Liisa, O 1995
LINTU JA POROTiitinen, Kuv. Tuula Tiitinen, Tammi 1990 YÖN LINTU JA SIIVETÖN: SATUJATikka, Kuv. Saara Tikka. Gummerus 1989 LUMIHANHIVainio, Lasten Keskus 1993 MÄYRÄN JÄÄHYVÄISLAHJATVarley, Susan, LK 1996 SAMMAKKO JA LINNUNLAULUVelthuijs, Mäkelä 1996 VAARIN LAIKAWahl, Kuv.Tord Nygren. Mäkelä 1989. KUINKA PIKKU ELEFANTTI PARANI SUURESTA SURUSTAANWeitze & Battut, Lasten keskus 1999 Pienellä vaaleanpunaisella elefantilla oli sydänystävä. Mutta eräänä päivänä niiden perheet vaelsivat eri suuntiin, ja ystävykset joutuivat eroamaan toisistaan. Pieni elefantti oli niin murheissaan, ettei sitä huvittanut edes leikkiä. Onneksi pöllö Heureka osasi neuvoa, miten pieni vaaleanpunainen elefantti paranisi suuresta surustaan. Viisas koskettava tarina ystävän menettämisestä ja kaipauksesta, jonka läpikäyminen auttaa löytämään sydämestä tilaa uusille asioille ja ilolle. JOULUAATTO ISOISÄN LUONAWolf, Kuv. Eugen Sopko. Lasten keskus 1994 INTIAANIPOIKA PIENI KUUWolf, Kuv. Nathalie Duroussy. Lasten Keskus 1992
|
||||
| Senast uppdaterad ( 2010-04-14 ) | ||||
| < Föregående | Nästa > |
|---|





