| Muistilista juuri leskeytyneelle |
|
|
|
| Skrivet av Taru | |
| 2009-03-30 | |
|
ENNEN HAUTAUSTA KUOLINTODISTUS JA TIEDOTTAMINEN KUOLEMASTA Sairaala toimittaa virkateitse kuolintodistuksen rekisteriviranomaisille. Kuolintieto lähetetään virkateitse maistraattiin kirjattavaksi väestötietojärjestelmään, josta tieto välittyy esim. seurakuntaan, Kelan toimistoon, useimpiin pankkeihin jne. Mikäli kuolinsyy on epäselvä, niin tieto kuolemasta välittyy väestörekisteriin vasta alustavan kuolinsyytutkinnan jälkeen. Tämä voi pahimmillaan (osuu esim. juhlapyhiä joulu-uusivuosi) kestää yli kaksi viikkoa, jona aikana väestörekisteri ei tunnista henkilöä kuolleeksi, sillä kuolintodistusta ei ole laadittu eikä henkilön kuolemaa osoittavaa virkatodistusta voi saada.. Kuolintodistuksesta selviää vainajan kuolinsyy ja se kirjoitetaan vasta kaikkien kuolemansyyn selvittämisen edellyttämien laboratorio- ym. tutkimusten valmistuttua Virasto- ja pankkiasioita voitte hoitaa rekisteriviranomaiselta (väestörekisteri, seurakunta) saatavalla virkatodistuksella. Kuolemasta tiedottaminen (VIRKATODISTUS MUKAAN!)
HAUTAUSLUPA Läheistänne hoitanut lääkäri kirjoittaa hautausluvan, mikäli kuolemansyyn selvittämiseksi tehtäviin tutkimuksiin ei ole aihetta. Muussa tapauksessa hautauslupa kirjoitetaan näiden tutkimusten jälkeen. Hautauslupa tulee toimittaa hautauksesta huolehtivan seurakunnan tai krematorion toimistoon. (On mahdollista, että hautaustoimisto hoitaa sekä kuolintodistuksen ja hautausluvan toimittamisen eteenpäin). Lisätietoja saatte valitsemastanne hautaustoimistosta tai vainajan kotiseurakunnasta. Hautausjärjestelyjä voi hoitaa jo ennen kuin hautauslupa on kirjoitettu. Omaiset voivat valita, toimitetaanko arkku- vai uurnahautaus.
Lääketieteellinen kuolemansyyn selvittäminen Lääketieteelliseen ruumiinavaukseen pyydetään lähiomaisen suostumus. Jos te haluatte, että vainajalle tehdään lääketieteellinen ruumiinavaus, Teidän on hyvä välittömästi ottaa yhteyttä omaistanne hoitaneeseen lääkäriin. Sairaala tai terveyskeskus vastaa kaikista lääketieteellisen ruumiinavauksen aiheuttamista kustannuksista, myös mahdollisesta kuljetuksesta ruumiinavauspaikalle. Oikeuslääketieteellinen kuolemansyyn selvittäminen Vainajalle tehdään poliisin määräyksestä oikeuslääketieteellinen tutkimus kuolemansyyn selvittämiseksi silloin, kun kuoleman ei tiedetä johtuneen sairaudesta tai kuoleman syynä on ollut esim. tapaturma, hoitotoimenpide tai kuolema on muuten tapahtunut yllättävästi. Omaiset eivät voi estää oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen suorittamista, sillä sen on määrännyt poliisiviranomainen. Kaikista oikeuslääketieteellisten tutkimusten kustannuksista ja vainajan kuljettamisesta tutkimuspaikalle vastaa valtio. Lopullisen kuolinsyyn selvittämiseen voi kulua yli 5 kk, kun tehdään esim. solutason tutkimuksia laboratoriossa. Vakuutusyhtiö voi vaatia lopullisen kuolinsyyn selvittämisen ennen henkivakuutuksen maksua... Hautausjärjestelyt voitte aloittaa jo ennen kuolemansyyn selvittämiseksi tehtäviä tutkimuksia.
HAUTAJAISTEN VALMISTELU HUOM! Kaikki kuitit talteen, niitä tarvitaan perukirjoituksessa kuolinpesän kuluina!! Arkku ja uurna Arkkuja ja uurnia on monenlaisia ja myös eri hintaisia. Hautaustoimiston virkailijat auttavat valinnassa. Vainaja on mahdollista haudata joko arkuun kuuluvassa vaatteessa tai omiin vaatteisiinsa puettuna. Vainajan pukemisessa saa olla mukana tai antaa hautaustoimiston henkilöstön pukea vainaja. Arkkuun on mahdollista laittaa mukaan henkilökohtaisia tavaroita, muistoesineitä, kirjoja, kukkia jne. Mikäli vainaja polttohaudataan, niin lasia sisältäviä erineitä (esim. lasitettuja tauluja) tulee välttää. Tuhkauurnaan ei enää voi mitään tavaroita lisätä, sillä uurnat on sinetöity. Arkut ovat yleensä 190 cm pitkiä, joten jos vainaja oli pitkä tai muutoin kookas, tulee asia huomioda arkkua tilattaessa. Hautauspaikka Uuden hautauspaikan hankkimisesta tai vanhan sukuhaudan käytöstä sekä muistomerkin siirrosta voidaan sopia hautaustoimiston kanssa, joka välittää kyseiset tiedot seurakuntaan. Lehti-ilmoitus
Hautajaiskutsu
Kantajat Yleensä tarvitaan kuusi (6) henkilöä, jos arkku saatetaan ulos kappelista. Siunaustilaisuus
Muistotilaisuus
Siviilihautajaisista tietoa sivustolta http://www.siviilihautajaiset.fi/ http://www.pro-seremoniat.fi/juhlat/hautajaiset.phtmlUurnahautaus Selvitetään tuhkan luovutusajankohta ja paikka sekä sovitaan uurnan laskuaika. Hautaustoimistolta voi saada uurnan kantoa varten tehdyn kauniin kassin, sillä uurna voi olla yllättävänkin painava kantaa pitkiä matkoja. Uurnan saa halutessaa myös kotiin yöksi ennen uurnan laskua. Linkki hautaustoimilakiin, luku 7 § 18-20 tuhkan sirottelu/hautaaminen http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030457 Kukat
Joissakin seurakunnissa ei ole säilytystiloja kukille vaan kukkalaitteet joutuvat suoraan siunaustilaisuuden jälkeen roskikseen, mikäli vainaja siirretään odottamaan tuhkausta maahanlaskun sijaan. Tällöin voidaan valita kukkalaitteiden laskemisen sijasta esim. yksittäisten ruusujen laskeminen kirkossa arkun vieressä oleviin maljakoihin, jolloin kukat voidaan kerätä kimpuksi siunauksen jälkeen ja viedä vaikka muistotilaisuuteen koristeeksi. Valo- ja/tai videokuvaus valo- ja/tai videokuvauksesta sopiminen Saattoväen kuljetukset
Majoitus mahdolliset huonevaraukset Suruliputus Kuolinpäivänä kotona ja työpaikalla puolitangossa liputusajan loppuun, käytännössä suruliputuksen voi hoitaa seuraavanakin päivänä. Hautauspäivänä kotona ja muistotilaisuuden pitopaikassa puolitangossa siunaustilaisuuden päättymiseen asti. Tämän jälkeen liputusta voidaan jatkaa puoli- tai kokosalossa liputusajan päättymiseen saakka tai lippu voidaan kokonaan laskea. Liputusaika: alkaa kello 08.00 ja päättyy auringon laskiessa, kuitenkin viimeistään kello 21.00. Lippua puolisalkoon nostettaessa ja laskiessa käytä se ensin kokosalossa.
HAUTAUKSEN JÄLKEEN Kiitosilmoitus
Vakuutukset
Perhe-eläke
Muistomerkki ja haudanhoito
Mikäli vainaja haudataan aikaisemminkin käytettyyn hautaan, jossa on jo kivi valmiina voi kiveen kaiverruksen lisäksi silti kiinnityttää esim. kynttilälyhdyn ja/tai paikan leikkokukille. Näin voi estää ikävät "lyhtyvarkaudet", joita ikävä kyllä tapahtuu... Kynttilälyhty jne. kannattaa kiinnityttää samaan aikaan kaiverruksen kanssa. Mikäli nykyinen hautakivi on jo liian ahdas uusille nimille, mutta vanha kivi halutaan säilyttää, on mahdollista lisätä huomaamattomia jatkopaloja (alle, sivulle tai viistottuna eteenkin), joilla kiveä saadaan suurennettua ja nimiä lisättyä. Yleensä hautakiviyritykset eivät ole kovin halukkaita "tuunausvaihtoehtojen" esittelyyn, koska heidän bisneksensä on myydä uusia kiviä. Koristeluun ja kivien "laajentamiseen" keskittyneitäkin yrityksiä kuitenkin löytyy. Muutoksiin täytyy saada lupa seurakunnalta. Perunkirjoitus Perunkirjoitus on toimitettava kolmen (3) kuukauden kuluessa kuolinpäivästä. Testamentti Selvitetään onko vainaja tehnyt testamentin. Ilmoitettavat tai irtisanottavat asiat Puhelin, sähkö, asunto, lehdet, TV-lupa, posti, autorekisterikeskus, kirjasto jne. Ositus Kuolinpesän ositus tarkoittaa perukirjassa ilmoitettujen omaisuuksien jakamista kuolinpesän osakkaiden kesken. Kuolinpesä voidaan jättää osittamatta pitkäksikin aikaa ja avioleskellä on oikeus asua kodissaan vaikka perintökaaren mukaan muilla kuolinpesän osakkailla olisikin "osuus asunnosta". Toisaalta osituksessa voi saada alaikäisen lapsen pois maistraatin omaisuusvalvonnasta. Lisätietoja leskioppaan muissa osissa.
***************************************************************** http://www.hautaustoimistojenliitto.fi/ -> ensiopas vastaavista asioista tulostettavassa muodossa, suomeksi ja ruotsiksi Muistilista Oulun Hautaustoimiston sivuilta (http://www.arvokovaoy.fi/etusivu.htm) tällä sivustolla puhelimitse 30.3.2009 saamallani luvalla |
|
| Senast uppdaterad ( 2010-02-05 ) |
| < Föregående | Nästa > |
|---|





